Fredrik III (Tanska)

Fredrik III
Tanskan ja Norjan kuningas
Fredrik III:n miniatyyrimuotokuva emalille, Paul Prieur 1663
Tanskan ja Norjan kuningas
Valtakausi	6. heinäkuuta 1648 – 9. helmikuuta 1670
Kruunajaiset	23. marraskuuta 1648 23. Vor Frue Kirke, Kööpenhamina
Edeltäjä	Kristian IV
Seuraaja	Kristian V
Syntynyt	18. maaliskuuta 1609 Haderslev, Tanska
Kuollut	9. helmikuuta 1670 (60 vuotta) Kööpenhamina, Tanska
Hautapaikka	Roskilden tuomiokirkko
Puoliso	Sofie Amalie
Lapset	Kristian V Anna Sofia Fredrika Amalia Wilhelmine Ernestine Yrjö Ulriika Eleonoora Dorothea Juliane
Suku	Oldenburg
Isä	Kristian IV
Äiti	Anna Katariina
Uskonto	Luterilaisuus
Nimikirjoitus

Fredrik III (18. maaliskuuta 1609 Haderslevhusin linna (Hanseborg), Haderslev, Tanskan kuningaskunta – 9. helmikuuta 1670 Kööpenhaminan linna, Kööpenhamina, Tanskan kuningaskunta) oli Tanskan ja Norjan kuningas vuodesta 1648 aina kuolemaansa saakka. Hän vakiinnutti Tanskaan kuninkaan itsevaltiuden.^[1][2]

Frederik oli Kristian IV:n ja kreivitär Anna Katarina von Brandenburgin (1575–1612) nuorempi poika. Hänellä oli kuusi sisarusta, joista hän oli toiseksi nuorin. Hänen vanhemmasta veljestään, kruununprinssi Christianista (1603–1647) piti tulla kuningas.^[3]

Varhaislapsuudessaan hänet kasvatettiin Beate Huitfeldtin valvonnassa. Frederick opiskeli vuosina 1624-1626 Sorøn Akatemiassa ja vuosina 1629-1630 myös Hollannissa sekä Ranskassa. Nuorena miehenä hän osoitti kiinnostusta teologiaan, luonnontieteisiin ja Skandinavian historiaan.^[4] Hän oli pidättyväinen ja arvoituksellinen prinssi, joka harvoin nauroi, puhui vähän ja kirjoitti vähemmän, mikä on silmiinpistävä vastakohta isä Kristian IV:lle. Vaikka Frederickiltä puuttuivat isänsä impulsiiviset ja iloiset ominaisuudet, hänellä oli maltillisuuden ja itsehillinnän kompensoivat hyveet.^[5]

Isä lähetti Fredrikin vakiinnuttamaan perheen asemaa Saksassa, ja tämä oli jo nuorena Bremenin piispa ja Staden linnoituksen komentaja. Samalla Fredrik sai kokemusta hallinnosta. Vanhempi veli, kruununprinssi Kristian kuoli vuonna 1647 ja isä-Kristian seuraavana vuonna 1648, joten Fredrikistä tuli kuningas lyhyellä varoitusajalla.^[6]

Nuoruudessaan herttua Frederik palveli ruhtinaspiispana Bremenin, Verdenin ja Halberstadtin hiippakunnissa. Hän komensi tanskalaisia ​​joukkoja Schleswig-Holsteinissa Tanskan tuhoisan sodan aikana Ruotsia vastaan vuosina 1643–1645.^[2]

Fredrik III nousi valtaistuimelle pian isänsä Kristian IV:n kuoleman vuonna 1648 jälkeen ja hyväksyi peruskirjan, joka vähensi kuninkaan oikeuksia.^[2] Hänen asemansa vahvistui pian, koska vaikutusvaltaiset aateliset Hannibal Sehested ja Corfitz Ulfeldt erotettiin Rigsrådista (valtaneuvosto).^[3]

Ruotsin Kaarle X Kustaa hyökkäsi Tanskaan syksyllä 1657, ja hänen armeijansa vyöryi seuraavana talvena jäätyneiden Tanskan salmien yli. Fredrikin oli taivuttava alueluovutuksiin. Ruotsi hyökkäsi uudestaan elokuussa 1658, mutta nyt Alankomaat, Itävalta, Puola ja Brandenburg tukivat Tanskaa, ja ruotsalaiset hävisivät. Sota tuli niin kalliiksi, että Fredrik kutsui valtiopäivät pohtimaan velkojen kattamista. Uuden perustuslain myötä aatelisto menetti valtaansa. Porvaristo puolestaan sai ensimmäistä kertaa jonkin verran valtaa ja omaisuutta, kun se osti entisiä kruununtiloja.^[1]

Vuonna 1655 Ruotsin kuningas Kaarle X Kustaa lähti sotaan Puolan kanssa, ja vuonna 1657 Fredrik aloitti hyökkäyksen Ruotsiin. Hänen suunnitelmansa vuonna 1645 menetettyjen tanskalaisten alueiden takaisin saamiseksi romahtivat, kun Kaarle X valtasi yhtäkkiä Tanskan Jyllannin maakunnan ja hyökkäsi Sjaellandin saarelle. Pian tämän jälkeen Fredrik III allekirjoitti Roskilden rauhansopimuksen 26. helmikuuta 1658, jolla Tanska luovutti Ruotsille Skånen, Blekingen ja Hallandin maakunnat, Bornholmin saaren sekä Norjan Trondheimin maakunnan.^[2]

Puolen vuoden päästä Kaarle X hyökkäsi jälleen Tanskaan. Sodan kulku kääntyi Tanskan hyväksi, kun Kööpenhaminan asukkaat vastustivat ruotsalaisten piiritystä. Tanskan laivasto pystyi hollantilaisen laivueen avustuksella ajamaan ruotsalaiset pois Juutinraumasta (Øresund), ja Kööpenhaminan rauhansopimuksella vuonna 1660 Tanska sai takaisin Bornholmin ja Trondheimin.^[2] Fredrikin suosio kasvoi Kööpenhaminan piirityksen aikana. Kun aatelisto ja hallitus pakenivat, hän jäi kaupunkiin legendaarisilla sanoilla: "Minä kuolen pesässäni". Hän pystyi siten vahvistamaan asemaansa entisestään, ja vuosina 1660-1661 Tanskassa otettiin käyttöön perinnöllinen ja absolutistinen monarkia.^[3]

Fredrik kutsui säätykokouksen koolle syyskuussa 1660 maksaakseen sodassa syntyneet velat. Papisto ja kaupunkilaiset pakottivat Rigsrådin (Valtakunnanneuvosto) ja aateliston luopumaan verotuksellisista etuoikeuksistaan, neuvottelemaan kuninkaan kanssa uudesta perustuslaista ja tunnustamaan Fredrikin perinnöllisenä monarkkina, mikä mitätöi hänen kuninkaallisen peruskirjansa. Tammikuussa 1661 hallitus antoi asetuksen absoluuttisen vallan antamisesta kuninkaalle. Uusi perustuslaki allekirjoitettiin marraskuussa 1665, mutta Peder Schumacherin, myöhemmän kreivi Griffenfeldin, kirjoittama kuninkaan laki eli Kongeloven, joka vahvisti kuninkaan ehdottoman auktoriteetin, tuli voimaan vasta vuonna 1709.^[2]

Fredrik III saattoi voimaan neuvonantajansa Hannibal Sehestedin avulla laajoja valtionhallinnon uudistuksia. Näihin sisältyi hallituksen uudelleenorganisointi viideksi osastoksi tai kollegioksi, jossa politiikkasuosituksia antoi valtakunnanneuvosto, jonka jäsenet valittiin yleensä kollegioiden johtajista. Porvaristo kasvatti suuresti valtaansa, osti suurimman osan kuninkaallisista tiloista ja sai ensimmäistä kertaa tärkeitä hallitusvirkoja.^[2]

Fredrik III oli erittäin kiinnostunut teologiasta ja luonnontieteistä. Hänen laajasta kirjakokoelmastaan ​​tuli Tanskan kuninkaallisen kirjaston ydin. Sekä hän että kuningatar olivat kiinnostuneita ranskalaisesta kulttuurista, ja Rosenborgin linna, joka oli kuninkaallisen perheen suosikkiasunto Kööpenhaminassa, modernisoitiin ranskalaiseen tyyliin.^[3]

Frederik oli elänyt maltillista elämää, joka oli täynnä kiinnostuksen kohteita, jotka tekivät siitä hyvin erilaisen kuin hänen isänsä. Silti hän ei ikääntynyt yhtä hyvin. Jo 9. helmikuuta 1670 hän kuoli kolmen päivän tuskallisen sairauden jälkeen 60-vuotiaana Kööpenhaminan linnassa. Hänet on haudattu isänsä Kristian IV:n kappeliin Roskilden katedraalissa yhdessä äitinsä kuningatar Anna Katarinan ja monien sisarustensa kanssa.^[7]

Herttua Frederick avioitui vuonna 1643 herttuatar Sophia Amalia von Braunschweig-Lüneburgin (1628–1685) kanssa, joka oli Braunschweig-Lüneburgin herttua Georgin ja prinsessa Anne Eleonore von Hessen-Darmstadtin vanhin tytär.^[5]

Kuningatar Sofia Amalia oli vaikutusvaltainen sekä poliittisesti että kulttuurisesti. Hän ohjaili introverttiä puolisoaan jo ollessaan kruununprinsessa sekä toimi tämän neuvonantajana. Sofia Amalia toi hoviin ensi kertaa balettia ja oopperaa: hän palkkasi hovikapellimestarin, viuluorkesterin, balettimestarin, hovitanssijan ja hovilaulajan sekä hankki ranskalaista, italialaista ja saksalaista kirjallisuutta sisältäneen kirjaston. Myös hän itse ja hänen lapsensa sekä aatelisto esiintyivät baletti- ja amatööriteatterinäytöksissä. Hän nautti myös hirvenmetsästyksestä, säällä kuin säällä.^[8]

Sofia Amalian pääasiallinen poliittinen tavoitteensa oli appi Kristian IV:n morganaattisen vaimon Kristen Munckin kanssa saatujen tyttärien ja näiden puolisoitten vaikutusvallan ns. Svogerpartiet eli 'Vävypuolueen' lopettaminen. Näistä Leonora Christina Ulfeldt oli kuuden sisarensa kanssa toiminut kuningashuoneen ensimmäisinä naisina kuningatar Anna Katharina von Brandenburgin kuoleman jälkeen.^[8]

Heille syntyi kahdeksan lasta, joista tuolle ajalle epätavallisesti vain kaksi kuoli ennen aikuisikää.

• Christian (15. huhtikuuta 1646 – 25. elokuuta 1699), valtaistuimen perillinen, kuningas Kristian V; avioitui 1667 prinsessa Charlotte Amalie Hessen-Kasselin kanssa; heillä oli jälkeläisiä
• Anna Sophia (1. syyskuuta 1647 – 1. heinäkuuta 1717), avioitui 1666 Saksin vaaliruhtinas Johan Georg III:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä
• Frederikke Amalie (11. huhtikuuta 1649 – 30. lokakuuta 1704), avioitui 1667 herttua Christian Albrecht von Gottorpin kanssa, heillä oli jälkeläisiä
• Vilhelmine Ernestine (21. kesäkuuta 1650 – 22. huhtikuuta 1706), avioitui 1671 Pfalzin vaaliruhtinas Kaarle II:n kanssa, liitto oli lapseton
• Frederick (11. lokakuuta 1651 – 14. maaliskuuta 1652), kuoli alle puolivuotiaana
• Jørgen (2. huhtikuuta 1653 – 28. lokakuuta 1708), avioitui 1683 George-nimisenä Ison-Britannian kuningatar Annan kanssa
• Ulrikke Eleonore (11. syyskuuta 1656 – 26. lokakuuta 1693), avioitui 1680 Ruotsin kuningas Kaarle XI:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä
• Dorothea Juliane (16. marraskuuta 1657 – 15. toukokuuta 1658), kuoli puolivuotiaana

Fredrikillä oli myös avioton lapsi Margarethe Papen (1620–1684) kanssa, ennen avioitumistaan. Herttua, piisparuhtinas Frederik teki hänestä Løvendalin paronittaren.

• Ulrik Frederik Gyldenløve (20. heinäkuuta 1638 Bremen – 17. huhtikuuta 1704 Hampuri), Laurvigin (Larvik) rajakreivi, Norjan kenraalikuvernööri ja varakuningas, Skoonen sodan kenraali

• 
  Fredrikin mukaan on nimetty muun muassa Fredrikstenin linnoitus Norjassa.^[9]
• 
  Fredrik III:n vaakuna.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fredrik III (Tanska) Wikimedia Commonsissa

n k m Tanskan hallitsijat ja valtionpäämiehet Muinaiset (ennen 916) Olof den bryske Gnupa Sigtrygg Gnupasson Knytlingat (n. 916–1042) Hardeknud (916–948) Gorm Vanha (936–958 tai 964) Harald Sinihammas (958 tai 964 – 985) Sven Haaraparta (986–1014) Harald II (1014–1018) Knuut II Suuri (1018–1035) Knuut III Hardeknut (1035–1042) Kaunotukat (1047–1375) Maunu Hyvä (1042–1047) Estridsenit (1047–1375) Sven Estridinpoika (1047–1076) Harald Hein (1076–1080) Knuut Pyhä (1080–1086) Olavi Hunger (1086–1095) Eerik I Ejegod (1095–1103) Niilo Sveninpoika (1104–1134) Eerik II Emune (1134–1137) Eerik III Lam (1137–1146) Sven Grathe (1146–1157) Knuut Maununpoika (1146–1157) Valdemar I Suuri (1154–1182) Knuut VI (1182–1202) Valdemar II Sejr (1202–1241) Eerik IV Plovpenning (1241–1250) Abel (1250–1252) Kristoffer I (1252–1259) Eerik V Klipping (1259–1286) Eerik VI Menved (1286–1319) Kristofer II (1320–1326) Valdemar III (1326–1329) Kristofer II (1329–1332) Gerhard III Holsteinilainen (1332—1340) Johan III Holsteinilainen (1323—1340) Valdemar IV Atterdag (1340–1375) Folkungat (1376–1387) Oluf II (1376–1387) Estridsenit (1387–1439) Margareeta I (1387–1412) / Eerik XIII Pommerilainen (1389–1439) Pfalz-Neumarktit (1440–1448) Kristoffer Baijerilainen Oldenburgit Vanhempi haara (1440–1448) Kristian I (1448–1481) Hannu I (1481–1513) Kristian II (1513–1523) Fredrik I (1523–1533) Kristian III (1534–1559) Fredrik II (1559–1588) Kristian IV (1588–1648) Fredrik III (1648–1670) Kristian V (1670-1699) Fredrik IV (1699–1730) Kristian VI (1730-1746) Fredrik V (1746-1766) Kristian VII (1766–1808) Fredrik VI (1808–1839) Kristian VIII (1839–1848) Fredrik VII (1848–1863) Glücksburgit (1863–) Kristian IX (1863–1906) Fredrik VIII (1906–1912) Kristian X (1918–1944) Fredrik IX (1947–1972) Margareeta II (1972–2023) Frederik X (2023–)

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI 2 VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Israel Belgia Yhdysvallat Ruotsi Tšekki Alankomaat Puola Vatikaani Taiteenala KulturNav RKD Artists Henkilöt Deutsche Biographie Muut RISM IdRef