Gavin Baddeley

Gavin Baddeley on brittiläinen Saatanan kirkon pappi, toimittaja ja kirjailija.[1][2]

Baddeley valmistui Cambridgen yliopistosta.[3] Hän pääsi 1990-luvulla haastattelemaan Saatanan kirkon perustanutta Anton LaVeyta, vaikka tämä oli pitkälti vetäytynyt julkisuudesta.[1] LaVey vihki Baddeleyn Saatanan kirkon papiksi.[4] Baddeley perusti 1990-luvun alussa Lontooseen Saatanan kirkon loosin, ja hänestä tuli järjestön Britannian-edustaja.[3][4]

Baddeley on toimittajana työskennellyt lukuisissa julkaisuissa, joissa hän on erikoistunut okkultismin, musiikin ja niin kutsutun roskakulttuurin aiheisiin. Hän on toiminut myös luennoitsijana okkultismin aiheista.[3] Baddeley on kirjoittanut lukuisia kirjoja dekadentista kulttuurista ja historian synkistä puolista.[2] Esimerkiksi teoksessa The Gospel of Filth hän tarkastelee Cradle of Filth -yhtyettä.[4] Lucifer Rising käsittelee satanismia historian ja kulttuurin näkökulmista.[4][3] Baddeley on lisäksi kirjoittanut esimerkiksi Draculasta ja Viiltäjä-Jackista.[2]

Ideologia

Baddeleyn mukaan Saatana on käsite, joka symboloi uskonnollisten kieltojen kohteina olevia asioita. Baddeleyn mukaan satanismiin kuuluu keskeisesti nautintojen arvostus. Hänen mukaansa ihmisen ei tule tuntea syyllisyyttä mistään nautinnosta, joka ei ole pois muiden oikeuksista. Baddeley pitää kristinuskoon kuuluvaa pidättyväisyyden korostusta vallankäytön muotona.[1]

Kirjoja

  • Dissecting Marilyn Manson
  • Lucifer Rising: Sin, Devil Worship, and Rock'n'roll
  • Goth Chic: A Connoisseur's Guide to Dark Culture, the Decadent Lifestyle, and Demonic Tradition
  • Street Culture: 50 Years of Subculture Style
  • The Gospel of Filth: A Bible of Decadence & Darkness
  • Goth: The Dark Subculture
  • Vampire Lovers: Screen's Seductive Creatures of the Night: A Book of Undead Pin-Ups
  • Vlad The Impaler: Son of the Devil, Hero of the People (Paul Woodsin kanssa)
  • Jack the Ripper: The Murders and the Myths (Paul Wodsin kanssa)
  • Frightfest Guide: Werewolf Movies
  • Saucy Jack: The Elusive Ripper (Paul Woodsin kanssa)

[5]

Lähteet

  1. a b c God V Satan BBC, viitattu 25.7.2024 (englanniksi)
  2. a b c Gavin Baddeley Canelo, viitattu 25.7.2024 (englanniksi)
  3. a b c d Gavin Baddeley: Lucifer Rising: A Book of Sin, Devil Worship & Rock'n'roll Hugendubel, viitattu 25.7.2024 (englanniksi)
  4. a b c d Luke Jennings, The Gospel of Filth: A Bible of Decadence and Darkness by Gavin Baddeley The Guardian 20.6.2010, viitattu 25.7.2024 (englanniksi)
  5. Gavin Baddeley Books Thrift Books, viitattu 25.7.2024 (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Alankomaat
Tieteilijät
  • CiNii
Muut
  • IdRef