Hope Jahren

Hope Jahren
Hope Jahren vuonna 2017.
Hope Jahren vuonna 2017.
Henkilötiedot
Koko nimi Anne Hope Florine Jahren
Syntynyt27. syyskuuta 1969 (ikä 54)
Minnesota, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat[1]
Koulutus ja ura
Tutkinnot Kalifornian yliopisto, Berkeley
Instituutti
Tutkimusalue geobiologia
Tunnetut työt Lab Girl (2016)
Aiheesta muualla
Kotisivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Anne Hope Florine Jahren[2] (s. 27. syyskuuta 1969[1] Minnesota) on yhdysvaltalainen geobiologi ja Oslon yliopiston[2] professori, joka tutkii fossilisoituneita kasveja. Hän on julkaissut yli 70 tiedeartikkelia ja ottanut julkisesti kantaa tiedeyhteisössä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään sekä syrjintään. Vuonna 2016 yhdysvaltalaislehti Time nimesi Jahrenin yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä.[3]

Tieteellisten artikkelien lisäksi Jahren on julkaissut myös kirjoja. Hänen muistelmateoksensa Lab Girl nousi The New York Timesin julkaisemalle myydyimpien kirjojen listalle.[3] Hänen toinen kirjansa The Story of More käsittelee ilmastonmuutosta.[4] Jahrenin ensimmäinen fiktiivinen teos Adventures of Mary Jane ilmestyi vuonna 2024.[5]

Lapsuus

Jahren kasvoi pienessä kaupungissa Minnesotassa. Hänen isoisovanhempansa olivat Yhdysvaltoihin muuttaneita norjalaisia ja skandinaavinen kulttuuri näkyi edelleen perheen arjessa. Jahrenin isä opetti fysiikkaa paikallisessa kansalaisopistossa, ja Jahren kiinnostui luonnontieteistä vietettyään lapsena aikaa tämän laboratoriossa.[6]

Ura

Jahren suoritti alemman korkeakoulututkinnon vuonna 1991 Minnesotan yliopistossa, jossa hän opiskeli geologiaa. Sen jälkeen hän tutki virtauskemiaa Norjassa Fulbright-ohjelman apurahalla ennen kuin väitteli tohtoriksi Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksen maaperätieteen laitokselta vuonna 1996.[7][1]

Jahren teki opetus- ja tutkimustyötä Georgian teknillisessä yliopistossa vuosina 1996–1999 ja Johns Hopkinsin yliopistossa vuosina 1999–2008, jolloin hän työskenteli myös professorina. Jahren oli Havaijin yliopiston Mānoan kampuksen professori vuosina 2008–2016 ja vuodesta 2016 lähtien hänellä on ollut professuuri Oslon yliopistossa.[8][3][2][1]

Jahren julkaisi muistelmateoksen Lab Girl vuonna 2016. Kirja nousi The New York Timesin bestsellerilistalle ja voitti National Book Critics Circle -järjestön jakaman palkinnon parhaasta omaelämäkerrasta. Hänen toinen kirjansa, ilmastonmuutosta selittävä The Story of More, ilmestyi vuonna 2020. Jahrenin ensimmäinen fiktiivinen teos, nuorille suunnattu historiallinen romaani Adventures of Mary Jane, julkaistiin kesäkuussa 2024. Se kertoo Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut -romaanissa esiintyvän Mary Janen seikkailuista Mississippijoella.[5][4]

Saavutukset

Yhdysvaltalainen aikakauslehti Time nimesi Jahrenin yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä vuonna 2016. Nimitykseen vaikuttivat paitsi Jahrenin johtava asema omalla alallaan ja hyvä kirjoitustaito, myös hänen työnsä tiedeyhteisössä tapahtuvan seksuaalisen häirinnän ja syrjinnän esiintuomisessa.[3]

Jahren on saanut myös kolme Fulbright-stipendiä ja tuli vuonna 2005 valituksi Popular Science -lehden kokoamalle Brilliant 10 -listalle.[5]

Teokset

  • Lab Girl (2016)
  • The Story of More (2020)
  • Adventures of Mary Jane (2024)

Lähteet

  1. a b c d A. Hope Jahrenin ansioluettelo (pdf) Jahren Lab. Viitattu 5.2.2024. (englanniksi)
  2. a b c Anne Hope Florine Jahren Oslon yliopisto. Viitattu 4.2.2024. (englanniksi)
  3. a b c d O’Connor, Siobhan: Hope Jahren Time. 21.4.2016. Viitattu 4.2.2024. (englanniksi)
  4. a b Jahren, Hope: A personal note to my readers… HopeJahrenSureCanWrite.com. Viitattu 4.2.2024. (englanniksi)
  5. a b c Brewer, Robert Lee: Hope Jahren: On Connecting the Dots in a Reimagining Writer’s Digest. 28.6.2024. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  6. Kakutani, Michiko: Review: ‘Lab Girl,’ Hope Jahren’s Road Map to the Secret Life of Plants The New York Times. 28.3.2016. Viitattu 4.2.2024. (englanniksi)
  7. Lemonick, Sam: Down to Earth With: Hope Jahren Earth Magazine. 22.5.2018. Viitattu 9.2.2024. (englanniksi)
  8. Hope Jahren Penguin Random House. Viitattu 4.2.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hope Jahren Wikimedia Commonsissa
  • Jahrenin laboratorion kotisivu
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Japani
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
  • Google Scholar
  • ORCID
Muut
  • IdRef