Keskiyön auringon laulufestivaali

Beata, Puola. Voittaja 1989

Keskiyön auringon laulufestivaali (engl. Midnight Sun Song Festival) oli Lahdessa toteutettu kansainvälinen laulukilpailu, joka oli osa Lahden Sävel – musiikkitapahtumaa vuosina 1987-1995. Festivaalissa laulajat kilpailivat, eivät laulut.

Kisassa kukin laulaja esitti yhden laulun omasta ohjelmistostaan ja yhden suomalaisen sävelmän. Lahden Sävel tarjosi kilpailijoille valittavaksi vuosittain noin 20 suomalaista laulua.

Ensimmäisinä vuosina kilpailun järjesti Tangofestivaalit ry, mutta sitten yhdistyksen nimi muuttui Lahden Sävel ry:ksi. Yleisradio TV1:n Viihdetoimitus (vuonna 1992 Taideohjelmat ja vuonna 1994 Kansainvälinen musiikki) osallistui järjestäjien kanssa yhteistyössä kilpailun toteutukseen. Se televisioitiin suorana lähetyksenä kotimaahan ja satelliittilähetyksenä Indonesiaan. Indonesian televisioyhtiön TVRI:n lähetykset näkyivät myös Singaporessa, Malesiassa, Thaimaassa ja Bruneissa. Kilpailujen televisiointia välittivät eri vuosina lisäksi Filippiinien ja Australian televisioyhtiöt sekä useat eurooppalaiset yhtiöt, muun muassa Portugalista, Virosta ja Romaniasta [1]. Kilpailijoita osallistui eri puolilta maailmaa.[2][3]

Lahden Sävel ry:een kuuluivat Eino Grön, Jaakko Salo, Jukka Virtanen ja Lahden kaupunginjohtaja Kari Salmi. Yhdistyksen palkkaamina kilpailun käytännön toteuttajina olivat Lasse Norres, Antero ”Ande” Päiväläinen ja Laila Takolander. Lahden Sävel –tapahtuma kesti vuosittain vajaan viikon, ja sen kotimaisen musiikin konsertti myös televisioitiin TV1:n kanavalla Lahden kaupunginteatterista. Televisio-ohjelmien tuotannosta ja toimittamisesta vastasi Erkki Pohjanheimo, joka itse myös ohjasi ohjelmat alkuvuosina. Myöhemmin ohjauksesta vastasi mm. Erkki Kupari. Teknisenä kalustona toimivat Ylen ulkotuotantoauto ja musiikin äänitysauto.

Ensimmäisenä vuonna kilpailun tapahtumapaikkana oli Lahden Suurhalli, mutta sitten kilpailu siirrettiin Lahden kaupunginteatteriin. Ajankohta oli aina kesäkuun alku.

Kilpailuvuodet

1987

27.6.1987 Lahden Suurhalli [4]

  • 1. sija: Debra Laws, USA.lähde? Laulu: Right On Time (säv. & san. A.R. Scott, R. Hahn, A. Tapia, A.R. Scott (Tiedot toisesta kilpailusävelmästä puuttuvat)
  • Suomen edustaja Tauski Peltonen, Laulu: Communication (säv. & san. Roni Kamras, Risto Asikainen) (Tiedot toisesta laulusta puuttuvat)
  • Muut kilpailijat:[5] Anoushka - Egypti, Anita - Unkari, Spyder Sympson - Irlanti, Satako Shimonari - Japani, Michelle - Alankomaat, Anita Carlsen - Norja, Agata Kryzak - Puola, Robert Wells - Ruotsi
  • Erikoisvieraana Vicky Rosti
  • Kapellimestari: Ossi Runne [6]

1989

10.6.1989 Lahden kaupunginteatteri [7]

  • 1. sija: Beata Kozidrak, Puola. Laulut: Hurry My Love (säv. & san. K. Juriyadis & Andrzej Kemski) ja Black and White (Svart och vitt) (säv. Veikko Samuli, san. Andrzej Kemski)
  • 2. sija: Maria Getz, USA. Laulut: Make The Time For Love ja Tell Me.
  • 3. sija: She-She Sam (Stina Tarvonen ja Charles Salter), Suomi. Laulut: Look What You Started (säv. & san. Risto Asikainen) ja Could It Be He? (säv. Risto Asikainen, san. Charles Salter)
  • Muut kilpailijat: Blonde Enough - Ruotsi, Mart Sander - Viro, Wota-Ko - Japani, Fred Ventura - Italia, Henry Winter - Irlanti, Rodrigo Azagra - Chile
  • FIDOFin sovittajapalkinnon saivat Alan Roy Scott ja Gordon Goodwin (USA) Mara Getzin esittämästä laulusta Tell Me (Vad finns kvar), säv. Chris Owen, [8]
  • Juontaja: Sini Sovijärvi
  • Kapellimestari: Ossi Runne[9]

1990

9.6.1990 Lahden kaupunginteatteri [10]

  • 1. sija: Kenny James, USA. Laulut: The Magic in You ja Fever of Loving (säv. & san. Maija Paavonen)
  • 2. sija: Nicole Mary, Belgia. Laulut: L'amour cest beau la vie ja I Do Not Wanna Fight
  • 3. sija: Sonia Cortez, Espanja. Laulut: Y Volara ja La Dolce Vita (säv. Matti Puurtinen)
  • Suomen edustus: Nina. Laulut: Blackbird ja Time Flies (säv. Jokke Seppälä, san T. Rantanen)
  • Muut kilpailijat: Zora Jandová - Tšekki, Ilsa - Domenikaaninen tasavalta, Kiev Conolly - Irlanti, Double Take - Saksa, Zdenka - Jugoslavia, Dimitris Kazoulis - Kreikka.
  • Nuori lupaava taiteilija –palkinnon sai Nina, Suomi.
  • Erikoisvieras Jimmy Ruffin. Laulu: Farewell is a Lonely Soundlähde?
  • FIDOFin sovittajapalkinnon sai Kenny James, USA, laulusta The Magic in You ja Fever of Loving (säv. & san. Pave Maijanen|Maija Paavonen)
  • Kapellimestari Olli Ahvenlahti
  • Juontaja: Kati Bergman[11]

1991

8.6.1991 Lahden kaupunginteatteri [12]

  • 1. sija: Ivy Violan, Filippiinit, Laulut: Easy To Love You ja Chilly Winds (Chris Owen) [13]
  • 2. sija Penny Pavlakis, Australia. Laulut: Easy To Love ja Blackbird
  • 3. sija: Monica Behan, USA. Laulut: You Gotta Be Strong ja Everyday.
  • Nuori lupaava taiteilija –palkinnon (FIDOF-palkinto) sai Lonnie (Tanska). Laulut: We Could Live Forever ja Believe in Love
  • Parhaasta suomalainen laulun sovituksesta palkittiin Filippiinien Daniel Tan (Chilly Winds).
  • Suomen edustaja Anna Hanski, laulut: They Call Me ja My Name is Nana (säv. Veikko Karttunen, san. Turkka Mali) [14]
  • Muut kilpailijat: Lonnie - Tanska, Nucha - Portugali, Erwin Bros - Itävalta, Imaniar - Indonesia, Alice Mon - Neuvostoliitto, Ana Liza - Hollanti. [15]
  • Kapellimestari: Olli Ahvenlahti.
  • Erikoisvieras: London Boys, (Iso-Britannia). Laulut: Sweet Soul Music ja Tonight Tonight. [15]
  • Juontajat: Åsa Nylund ja Lasse Norres.

1992

6.6.1992 Lahden kaupunginteatteri [16]

  • 1. sija: Ruth Sahanaya, Indonesia [17]. Laulut: Say You’ll Always Be Mine ja Mother (säv. C. Ekstedt)
  • 2. sija: Barry Owen, Irlanti. Laulut: Bye Bye ja No Place to Hide (säv. Jake Voutilainen).
  • 3. sija: Eva Delos Santos, Filippiinit. Laulut: Just Like You And Me ja Heart To Heart (säv. & san. Chris Owen)
  • Suomen edustaja: Meiju Suvas. Laulut: I Need Love (säv. Ari Talkamo, san. Douglas Smith) ja Whatever It Takes (säv. Ari Talkamo, san. Douglas Smith) [18]
  • Muut kilpailijat: Christer Björkman - Ruotsi, Pavel Vitek - Tšekki, Anca - Romania, Dodo - Saksa, Dolce Vita - Hollanti, Petit Prince - Libanon.[19]
  • Erikoisvieraat: Bonnie Tyler ja Johnny Logan
  • Kapellimestari: Olli Ahvenlahti
  • Juontaja Kati Bergman [20]

1993

Kilpailua ei järjestetty. Sen tilalla oli Lahden Sävelen suomalaisen musiikin konsertti Suomalaisia rakkauslauluja. Se järjestettiin Lahden kaupunginteatterissa, ja televisioinnista vastasi TV1 Taideohjelmat. [21]

1994

11.6.1994 Lahden kaupunginteatteri [22]

  • 1. sija: Samantha, Filippiinit. Laulut: Love Is All We Need ja Huomiseen (suomeksi, säv Chris Owen, san. Hector ) [23]
  • 2.sija: Worthy Davis, USA. Laulut: Friends ja Jos sulla on toinen (säv. Kristian Maukonen)
  • 3. sija: Hari Moekti, Indonesia. Laulut: Get Into The Heath ja I’m sorryTulivuori (säv. Ile Kallio)
  • Suomen edustaja: Kaija Koo. Laulut: Kylmä ilman sua (englanniksi) (säv. & san. Markku Impiö) ja Kuka keksi rakkauden (säv. Markku Impiö, san. Impiö – Kokkola)
  • Muut kilpailijat: Darren Holden - Irlanti, Zia - Ruotsi, William Perez - Kanada, Monica Angel - Romania, Andre Sarbib - Portugali. [24]
  • Erikoisvieraat: Laura Pausini ja Stefan Stanciu (panhuilu)
  • Kapellimestari: Olli Ahvenlahti
  • Juontajat: Billy Carlson ja Caron[25][26]

1995

(Tiedot palkituista laulajista puuttuvat.)

1996

Yleisradio ei enää ollut mukana tuotannossa, minkä vuoksi kilpailu lopetettiin.[27]

Lähteet

  1. Ilta-Sanomat 4.6.1994, A41, Televisio/Radio
  2. Helsingin Sanomat 25.6.1987: ”Lahden Sävel järjestää iskelmälaulukilpailun suuren maailman tyyliin
  3. Ilta-Sanomat 27.6.1987: Kuka voittaa Lahden iskelmäkilpailun?
  4. Helsingin Sanomat, televisio 27.6.1987. Viitattu 16.11.2020
  5. Ilta-Sanomat 27.6.1987, "Kuka voittaa Lahden iskelmäkilpailun? Viitattu 3.4.2022.
  6. Helsingin Sanomat 25.6.1997: "Suomi järjestää iskelmälaulukilpailun suuren maailman tyyliin."
  7. Helsingin Sanomat, televisio 10.6.1989. Viitattu 16.11.2020.
  8. Iltalehti: Puolan Beata korjasi potin.
  9. Ilta-Sanomat / Päivyri: "Suomalaisiskelmä soi japaniksikin."
  10. Helsingin Sanomat, televisio 9.6.1990. Viitattu 16.11.2020
  11. Etelä-Suomen Sanomat: "Tasokkaan laulukilpailun voitto Yhdysvaltoihin."
  12. Aamulehti 8.6.1991: "Laulukilpailut täyttävät illan."
  13. Ilta-Sanomat 10.6.1991: "Keskiyön auringon laulajien taso kova."
  14. Katso-lehti 23/1991. Suomen edustaja Anna Hanski: "Tää on nastaa."
  15. a b Katso-lehti 23/1991: "Suomen edustaja Anna Hanski: Tää on nastaa". Viitattu 17.4.2022
  16. Helsingin Sanomat, televisio 6.6.1992. Viitattu 16.11.2020.
  17. Ilta-Sanomat 8.6.1992 "Indonesian Ruth oli ylivoimainen". Viitattu 17.4.2022.
  18. Iltalehti 6.6.1992: "Keskiyön laulufestivaalissa aurinkoinen Meiju."
  19. Katso-lehti 6.6.1992, Marjut Jousi: "Nyt on paremmat mahikset". Viitattu 17.4.2022.
  20. Iltalehti 8.6.1992: "Laulajien arvio Keskiyön laulufestivaaleista ”Jymymenestys!”"
  21. Helsingin Sanomat, televisio 12.6.1993. Viitattu 16.11.2020.
  22. Helsingin Sanomat, televisio 11.6.1994. Viitattu 16.11.2020.
  23. Ilta-Sanomat 13.6.1995: Samantha: "Suomeksi laulaminen oli valtava haaste."
  24. Ilta-Sanomat 4.6.1994: "He laulavat Kaija Koon kanssa". Viitattu 17.4.2022.
  25. Iltalehti 13.6.1993: "Eksoottinen Samantha paras."
  26. Ilta-Sanomat 4.6.1993: "Keskiyön auringon laulufestivaalissa suomikin soi."
  27. Etelä-Suomen Sanomat, kesäkuu 1996: "Miksi Lahden Sävel ei enää kelpaa Ylelle?"