Kyrönmaan seutukunta
Hakusana ”Kyrönmaa” ohjaa tänne. Samannimisestä lehdestä, katso Kyrönmaa (lehti).
sijainti | |
Infobox OK |
Kyrönmaan seutukunta oli yksi Suomen seutukunnista. Siihen kuului lakkautushetkellä kaksi kuntaa. Se sijaitsi Pohjanmaan maakunnassa. Siihen kuului lakkautushetkellä kaksi kuntaa, ja Euroopan unionin alueluokitusjärjestelmässä sen LAU 1 (NUTS 4) -numero on 151. Seutukunta lakkautettiin vuonna 2021, kun Isonkyrön kunta siirtyi osaksi Etelä-Pohjanmaan maakuntaa, Laihian kunnan siirtyessä osaksi Vaasan seutukuntaa.[1]
Kyrönmaa on aiemmin tarkoittanut suomenkielistä Etelä-Pohjanmaata, etenkin Kyrönjokilaaksoa.[2]
Kunnat
Vaakuna | Kunta |
---|---|
Isokyrö (kunta) | |
Laihia (kunta) |
Historia
- 1. tammikuuta 2013 Vähäkyrö jätti seutukunnan liittyessään Vaasan seutukuntaan kuuluvaan Vaasan kaupunkiin.
- 1. tammikuuta 2021 Isokyrö siirtyi Etelä-Pohjanmaan maakuntaan ja Seinäjoen seutukuntaan, Laihian siirtyessä osaksi Vaasan seutukuntaa.
Väestönkehitys
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty seutukunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.
Kyrönmaan seutukunnan väestönkehitys 1980–2020 | ||||
---|---|---|---|---|
Vuosi | Asukkaita | |||
1980 | 12 411 | |||
1985 | 12 842 | |||
1990 | 12 944 | |||
1995 | 12 855 | |||
2000 | 12 565 | |||
2005 | 12 608 | |||
2010 | 12 835 | |||
2015 | 12 875 | |||
2020 | 12 467 | |||
Lähde: Tilastokeskus.[3] |
Lähteet
Aiheesta muualla
- Isonkyrön kunnan kotisivut
- Laihian kunnan kotisivut
|