Lina Larissa Strahl
Lina Larissa Strahl | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Lina Larissa Strahl |
Syntynyt | 15. joulukuuta 1997 (ikä 26) Seelze, Ala-Saksi, Saksa |
Ammatti | näyttelijä lauluntekijä laulaja |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2013– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Lina Larissa Strahl (s. 15. joulukuuta 1997 Seelze, Ala-Saksi, Saksa) on saksalainen näyttelijä, laulaja ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan rooleistaan Bibi Blocksbergina Bibi ja Tina -elokuvasarjassa ja Frankien roolissa Disney Channelin musiikkidraamassa The Lodge.
Nuoruus
Strahl syntyi vuonna 1997. Hän syntyi Seelzessä ja kasvoi Hannoverissa. Tällä hetkellä Strahl asuu Hampurissa. Hän on suhteessa saksalaisen näyttelijän Tilman Pörzgenin kanssa.
Ura
Vuonna 2013 Strahl voitti KiKa-kanavan musiikkikilpailun Dein Songin esitettyään finaalissa Freakin’ Outin, kappaleen, joka säveltiin yhdessä [✓MIA]]:n kanssa. Hän julkaisi singlen Wie ich bin maaliskuussa 2016. Hänen ensimmäinen albuminsa, Official, julkaistiin myöhemmin samana vuonna.
Strahl tunnetaan myös Bibi Blocksbergin roolista neljässä Bibi ja Tina -elokuva sarjassa, Lisa Marie Korollin kanssa. Vuonna 2017 hän esiintyi The Lodge -elokuvassa esittäen musiikkiopiskelijaa nimeltä Frankie. Myöhemmin samana vuonna Strahl julkaisi toisen studioalbuminsa, Ego. Tästä tuli hänen ensimmäinen top 5 -albuminsa Saksassa. 9. marraskuuta 2018 Strahl julkaisi kolmannen albuminsa nimeltä R3bellin. Albumi saavutti sijan 1 Saksan listoilla.
|