Maiju Ahlgrén

Maiju Ahlgrén
Henkilötiedot
Syntynyt18. syyskuuta 1965 (ikä 58)
Tampere
Taiteilija
Ala tekstiilitaide, yhteisötaide
Palkinnot

Vuoden tekstiilitaiteilija 2013

Aiheesta muualla
Kotisivut
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Maiju Ahlgrén (s. 8. syyskuuta 1965 Helsinki) on tekstiilitaiteilija ja yhteisötaiteilija.[1] Hänet valittiin Vuoden tekstiilitaiteilijaksi vuonna 2013.[2]

Ahlgrén on toteuttanut osallistavia installaatioita eri taidemuseoihin ja yhteisötaidetta laitoksissa asuville ihmisille. Hän on suunnitellut myös käyttöesineitä kuten taidesukkahousuja.[3] Ahlgrén opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa 1990-1997. Hän sai valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan vuonna 2014.[1]

Jorvin sairaalassa vuosina 2005–2006 toteutetussa teoksessa Kuiskauksia potilaiden tyynyliinoihin konekirjottiin sata erilaista ajatelmaa. Kahdesti viikossa, kun vuodevaatteita vaihdettiin, potilaalla oli 30 prosentin mahdollisuus saada sattumanvarainen ajatelma tyynyn seurana.[4]

Julkisia teoksia

  • Kulkuja ja seikkoja 2018, Sibelius Akatemia, Musiikkitalo

Yhteisöteoksia[1]

  • Villainen kädenpuristus, värikkäitä lapasia jaettiin leipäjonossa jonottajlle, Helsinki 2011-2012
  • Piknikit – kahviretki nurmikolla, 12 kokonaisuutta, Kontulan vanhustenkeskus, Helsinki 2011-2012
  • Color Mobile, värielämyksiä laitosarkeen, Kontulan vanhustenkeskus, Helsinki 2009-2010
  • Kuiskauksia, Jorvin psykiatrinen sairaala, Espoo 2005-2006
  • Muistopeli, 7-osainen seinäteos ruokasaliin, palvelutalo Mäntykoto, Hyvinkää 2005
  • Muu maa, on-off -maalauksia, laitoksessa asuville vanhuksille elämyksiä arkeen, Aurorakoti, Espoo 2004
  • Vilkkuvia väripilkkuja, Aurorakoti Espoo sekä Riistavuoren vanhustenkeskus Helsinki 2004
  • Terveisiä täältä jostakin, Aurorakoti, Espoo 2004

Lähteet

  1. a b c Curriculum vitae, Maiju Ahlgrén Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 9.3.2023.
  2. Vuoden tekstiilitaiteilija Tekstiilitaiteilijat TEXO ry. Viitattu 9.3.2023.
  3. Maiju Ahlgrén: Mukavuusalue 17.10.–23.11. Holvin alagalleria Jyväskylän taidemuseo. Viitattu 6.3.2023.
  4. Kuiskauksia 2005-2006. Maiju Ahlgrén, verkkosivut. Viitattu 9.3.2023.

Aiheesta muualla

  • Maiju Ahlgrénin verkkosivut
  • Maiju Ahlgrén Kansallisgallerian kokoelmissa
  • Maiju Ahlgrén Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen Taiteilijaseura.
  • Ornamo: Maiju Ahlgrén (Arkistoitu – Internet Archive)