Nikkelisyanidi
Nikkelisyanidi | |
---|---|
Tunnisteet | |
CAS-numero | 557-19-7 |
PubChem CID | 6093189 ja 129676236 11184, 6093189 ja 129676236 |
Ominaisuudet | |
Molekyylikaava | Ni(CN)2 |
Moolimassa | 110,73 |
Ulkomuoto | Ruskehtavan keltainen kiteinen aine |
Sulamispiste | > 200 °C (hajoaa) [1] |
Tiheys | 2,393 g/cm3[2] |
Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Infobox OK |
Nikkelisyanidi (Ni(CN)2) on nikkeli- ja syanidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää pinnoitettaessa metalleja nikkelillä ja katalyyttinä.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
Huoneenlämpötilassa nikkelisyanidi on ruskehtavankeltaista kiteistä ainetta. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen tetrahydraatti (Ni(CN)2·4H2O), joka on väriltään vihreää. Kidevesi poistuu rakenteesta kuumennettaessa 180–200 °C:n lämpötilaan. Yhdiste on veteen liukenematonta. Nikkelisyanidi liukenee kuitenkin syanidi- ja ammoniakkiliuoksiin muodostaen komplekseja, esimerkiksi syanidi-ionien kanssa muodostuu tetrasyanonikkelaatti(II)ioni ([Ni((CN)4]2-). Nikkelisyanidi on myrkyllistä.[1][2][3][4][5]
Nikkelisyanidia valmistetaan saostamalla veteen liukenevan yhdisteen kuten nikkelisulfaatin vesiliuoksesta alkalimetallisyanidien avulla.[1][2][3][4][5]
- Ni2+(aq) + 2 CN-(aq) → Ni(CN)2(s)
Nikkelisyanidia käytetään päällystettäessä muita metalleja elektrolyyttisesti nikkelillä. Sitä voidaan myös käyttää katalyyttinä eräissä prosesseissa esimerkiksi valmistettessa butadieeniä ja muita polyeenejä etyynistä.[1][2][3][4][5]
Lähteet
- ↑ a b c d D. H. Antonsen & Dayal T. Meshri: Nickel Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005.
- ↑ a b c d Ernst Gail, Stephen Gos, Rupprecht Kulzer, Jürgen Lorösch, Andreas Rubo, Manfred Sauer, Raf Kellens, Jay Reddy, Norbert Steier & Wolfgang Hasenpusch: Cyano Compounds, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 687. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 381. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 616-617. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)