Ratkaisukeskeinen psykoterapia

Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: mainosmainen

Ratkaisukeskeinen psykoterapia on psykoterapian muoto,^[1] jossa etsitään ratkaisuja pulmatilanteisiin asiakkaan ja psykoterapeutin välillä. Terapiassa suunnitellaan tarvittavia askelia, joita asiakas ottaa kohti tavoitettaan.^[2]

Ratkaisukeskeinen terapia tukee asiakasta jatkamaan elämäänsä eteenpäin sen sijaan, että etsittäisi ongelmia ja syitä ongelmien taustalta. Olennaisena nähdään myönteinen tulevaisuusvisio ja tavoitteiden asettaminen. Ongelmia pyritään ratkomaan muun muassa etsimällä uusia ratkaisuja aiempien tuloksettomien ratkaisumallien tilalle.

Terapia voi olla lyhyttä tai pidempikestoista. Pääsääntöisesti terapiat ovat lyhytterapiaa, kestävät tavallisimmin vain 1–10 kertaa. Yleinen käyntimäärä on 4–6 kertaa.^[2] Myönteisenä, asiakkaita kunnioittavana ja taloudellisena terapiamuotona ratkaisukeskeinen terapia on lisännyt suosiotaan.^[3] Ratkaisukeskeinen lähestyminen soveltuu psykiatriaan, psykologiaan, sairaanhoitoon, sosiaalityöhön, lastensuojeluun, sielunhoitoon, kouluihin, neuvoloihin ja työpaikoille.

Yleisiä kysymyskategorioita ratkaisukeskeisessä terapiassa ovat tavoitekysymykset, ihmekysymys, asteikkokysymykset, poikkeuskysymykset, jonkin asian jatkuvuutta edistävät kysymykset, tulevaisuuskysymykset, selviytymiskysymykset ja voimavaroihin liittyvät kysymykset.

Tapaamisissa asiakkaalle voidaan antaa kotitehtäviä, joita asiakas kokeilee ennen seuraavaa tapaamista. Aina ensimmäinen yritys ei tuota tulosta, joten seuraavassa tapaamisessa tarkastellaan onnistumisia ja alueita, joilla asiakas voi kehittyä vielä eteenpäin. Ratkaisukeskeiselle filosofialle on tyypillistä, että takapakkeja ei koeta epäonnistumisina, vaan niistä voidaan oppia jotain. Jos asiakas kokee pärjäävänsä ilman seuraavaa istuntoa, tulevaa tapaamista ei ole välttämätöntä järjestää.

Ratkaisukeskeinen psykoterapia on lähtöisin Amerikasta. Sen historialliset juuret juontavat sosiaaliseen konstruktionismiin, systeemiteoriaan sekä perheterapiaan. 50 vuoden aikana merkittäviä vaikuttajia tämän psykoterapiamuodon kehittymisessä ovat olleet muun muassa Milton H. Erickson, Don Jackson, Paul Watzlawick ja Jay Haley. Kansainvälisesti tunnettuja ratkaisukeskeisiä terapeutteja ovat muun muassa Brief Family Therapy Centerin Steve De Shazer, Insoo Kim Berg, Elam Nunnally, Bill O'Hanlon, Eve Lipchik, Scott Miller ja Michele Weiner-Davies.

Ratkaisukeskeistä psykoterapiaa on tehty Suomessa 1980-luvulta alkaen, etenkin prof. Elam Nunnallyn johdolla. Nunnally kuului Brief Family Therapy Centerin tiimiin, joka loi ratkaisukeskeisen psykoterapian ydinmallin. Pioneereja Suomessa ovat myös olleet psykiatri Ben Furman, sosiaalipsykologi Tapani Ahola, VTM Peter Sundman, sekä lääkärit Sara Vataja ja Eero Riikonen.

Menetelmää kouluttavat Suomessa muun muassa yliopistojen täydennyskoulutuskeskusten ja kesäyliopistojen psykoterapiakoulutusohjelmat, Helsingin Psykoterapiainstituutti ja Lyhytterapiainstituutti. Koulutukseen on hyväksytty muun muassa lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitajia, teologeja ja sosiaalialan koulutuksen saaneita ammattilaisia. Koulutus on kuten useimmissa muissakin psykoterapioissa kolmivuotinen ja laajuudeltaan 60 op. Koulutuksen perusteella voi hakea Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta Valviralta psykoterapeuttinimikkeen käyttöoikeutta ja sen jälkeen Kela-korvauskelpoiseksi. Helsingin Psykoterapiainstituutin koulutuksen perusteella nimikkeen käyttöoikeutta ei toistaiseksi saa^[4]. Tilanteesta on meneillään useita oikeustaisteluja.

Suomalaiset ratkaisukeskeisen työtavan kehittäjät ovat vuonna 1995 perustaneet oman Ratkes-yhdistyksen.^[5]

• Tutkimuksia (Arkistoitu – Internet Archive) (ratkes.fi)
• RATKES ry. (ratkes.fi)