Taito Vainio

Taito Vainio
Taito Vainio vuonna 1992.
Taito Vainio vuonna 1992.
Henkilötiedot
Syntynyt1. huhtikuuta 1935
Mäntsälä
Kuollut6. lokakuuta 2001 (66 vuotta)
Mäntsälä
Kansalaisuus Suomi
Ammatti Harmonikkataiteilija, säveltäjä, kapellimestari ja sovittaja
Sukulaiset

Oili Vainio (sisko)

Arto Vainio (veli)
Muut tiedot
Aktiivisena 1954–2001
KoulutusViipurin musiikkiopisto
Merkittävät teokset• Arkihuolesi kaikki heitä (1991)
Tyyli harmonikkamusiikki, viihdemusiikki
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Taito Kalevi Vainio (1. huhtikuuta 1935 Mäntsälä – 6. lokakuuta 2001 Mäntsälä) oli suomalainen harmonikkataiteilija, säveltäjä, kapellimestari ja sovittaja.[1]

Vainio aloitti uransa 1950-luvulla ja hänen esikoislevy oli Mäntsälän polkka. 1960-luvulla harmonikkamusiikin arvostuksen romahtamisen takia Vainio lopetti soololevytyksien tekemisen moniksi vuosiksi. Hän kuitenkin palasi julkisuuteen 1980-luvulla ja julkaisi vuonna 1981 kultalevyyn yltäneen soololevyn Kultainen harmonikka. Vainio on myös voittanut harmonikansoiton Suomen mestaruuden kaksi kertaa, vuosina 1956 ja 1958.

Tausta

Vainio syntyi Kaanaan kylässä Mäntsälässä aprillipäivä huhtikuussa 1935.[2] Hän varttui kymmenlapsisessa perheessä. Taito soitti jo pikkupoikana harmonikkaa, mutta Viipurin musiikkiopistossa Lahdessa hänen soittimekseen osui viulu, jota hän opiskeli aina 15-vuotiaaksi saakka.[3] Iskelmälaulaja Oili Vainio (1940–2001) oli Taiton sisko[4] ja rumpali Arto Vainio oli hänen veli.[2]

Ura

Uran alku

Vuonna 1954 Vainio pääsi esikuvansa Viljo Vesterisen yhtyeeseen ja hänen ammattimuusikon uransa alkoi. Vuosina 1955–1958 hän oli mukana Lasse Pihlajamaan orkesterissa Pihlajamaan Pelimannit, jonka jälkeen hän perusti oman orkesterin esiintyen eri puolilla Suomea.[5]

Ensilevynsä Mäntsälän polkka, joka oli myös hänen oma sävellyksensä, Vainio levytti Pihlajamaan pelimanneissa 1955, jonka jälkeen hän jatkoi levytyksien tekemistä taajaan 1960-luvulle saakka. Huomattavina taltiointeina tuolta ajalta olivat ”Ilta Välimerellä”, ”Tango Virtuoso” ja ”Taitomiehen jenkka”. Kaksi viimeisintä olivat hänen omia sävellyksiään, joita ovat esittäneet ja levyttäneet paljon suomalaiset harmonikkataiteilijat sen jälkeenkin.[5]

1960-luku ja uran lopettaminen

1960-luvulla Vainio joutui monen kollegansa tavoin kokemaan harmonikkamusiikin arvostuksen romahtamisen uuden nuorisomusiikin levittäytymisen paineessa, ja hän lopetti soololevytysten tekemisen vuosikausiksi.[6]

Vainio toimi useiden Musiikki-Fazerin vakiolaulusolistien sovittajana ja säestäjänä, tunnetuimpina Eino Grön, Veikko Lavi, Tapio Rautavaara ja Taisto Tammi. Hän oli mukana studiomuusikkona sadoilla levyillä[7]. Sovittajana hän pyrki tunnetusti tavanomaisesta poikkeaviin sointuratkaisuihin. Vainio oli myös mukana Olavi Virran toiseksi viimeiseksi jääneellä ”Häämuistojen valssi” -levytyksellä 1965.[5] Taito Vainio soitti myös Esko Könösen kanssa kiertueita ja muutaman kappaleen äänilevyille. [8]

Paluu julkisuuteen 1980-luvulla ja 1990-luku

Uusi tuleminen julkisuuteen tapahtui vuonna 1980, jolloin Vainio levytti kokoelman omia sävellyksiään pitkäsoitoksi, jonka jälkeen hän julkaisi kultalevyyn yltäneen soololevyn Kultainen harmonikka 1981. Sovitukset olivat hänen omaa käsialaansa. Tämän jälkeen hän julkaisi vielä kaksi pitkäsoittoa, jotka jäivät levy-yhtiön vaikeuksien vuoksi vähemmälle huomiolle.[5]

Hänen terveytensä alkoi myös horjua, jonka jälkeen studiotyöskentely jäi vähemmälle. Silti 1990-luvun alussa Vainio oli mukana Edward Vesalan levyllä Ode to the death of jazz. Vuonna 1991 hän levytti (Reijo Lehtovirran kanssa) singlen ”Hanurini kutsu” 1991.[5]

Kuoleman jälkeen julkaisu

Vuonna 2008 Vainiolta julkaistiin kymmenen hänen viimeisikseen jäänyttä levytystä postuumisti yhteislevyllä Seppo Leinon kanssa. Leino ja Vainio aikoivat julkaista jo 1990-luvun lopulla yhteisen levyn, johon Vainio soitti osuutensa helsinkiläisessä studiossa ja lähetti materiaalin Leinolle. Hän kuitenkin ehti kuolla ennen levyn valmistumista vuonna 2001 ja sen julkaiseminen siirtyi.[7]

Viljo Vesterinen -kilta

Kuva Viljo Vesterinen -kilta ry:n perustavasta kokouksesta Jukka Ollilan kotona Helsingissä 16.10.1977. Kuvassa vas. Varapj. Esko Könönen, kunniajäsen rva Toini Veserinen, pj. Jukka Ollila ja sihteeri-rahastonhoitaja Paavo Tiusanen. Takana vas. Veikko Ahvenainen ja Taito Vainio. Kuvaaja Peter Hamberg.

Vainio oli mukana Viljo Vesterisen nimeä kantavassa vuosina 1977–1994 toimineessa Viljo Vesterinen-kilta ry:n (V.V.-kilta), kiltaneuvostossa jäsenenä.[9][10] Järjestön lakkauttamisen jälkeen hän pääsi sen kunniajäseniksi. V.V.-kilta järjesti valtakunnallisia harmonikkakilpailuja vuosina 1978–1993.[11]

Palkinnot

Taito Vainio voitti harmonikansoiton Suomen mestaruuden vuosina 1956 ja 1958.[5]

Soololevytyksiä

  • Ensilevytys: Pihlajamaan Pelimannit: Mäntsälän polkka 1955 (Triola)
  • Hardangervalssi/Espanjalaisittain 1955 (Rytmi)
  • Taito Vainio soittaa valsseja 1959 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa tangoja 1–2 1959 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa polkkia 1959 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa jenkkoja 1960 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa valsseja 2 1960 (Fazer) (EP)
  • Saarijärven polkka/Säkkijärven polkka 1960 (Fazer) (single)
  • Ilta Välimerellä/Tango Virtuoso 1961 (Fazer) (single)
  • Taito Vainio soittaa tangoja 3 1962 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio 1968 (Finnlevy) (LP)
  • Onnen päivät 1976 (Finnlevy) (LP)
  • Säkkijärven polkka 1978 (Mars) (LP)
  • Katuviertä pitkin 1980 (Mars) (LP)
  • Kultainen harmonikka 1981 (Gold Disc) (LP)
  • Taikayö 1982 (Gold Disc) (LP)
  • 14 hanurimusiikin helmeä 1982 (Mars) (LP)
  • Nuoruusmuistoja 1984 (Mars) (LP)
  • Sateinen ilta 1987 (Bluebird) (LP)
  • Illan viimeinen tango 1989 (Bluebird) (LP)
  • Tunnelmoiden 1989 (Sävellinna) (LP)
  • (Edward Vesalan orkesterissa) Ode to the death of jazz 1990 (ECM) (CD)
  • Taito Vainio & Reijo Lehtovirran yhtye: Hanurini kutsu 1991 (Golden Sound)[5]
  • Arkihuolesi kaikki heitä 1991 (Gold Disc) (LP/CD)
  • 20 suosikkia – Yksinäinen harmonikka 1997
  • (Yhteislevy Seppo Leinon kanssa) Harmonikan juhlaa 2008 (TatsiaCD 148), postuumisti

Lähteet

  1. ↑ Vainio, Taito kansalliskirjasto.finna.fi. Viitattu 17.8.2024.
  2. ↑ a b Tanssimusiikin perinne-yhdistys Taito Vainion maisemissa Mäntsälässä Mäntsälän Uutiset. 10.6.2023. Viitattu 17.8.2024.
  3. ↑ Muistot | Taito Vainio Helsingin Sanomat. 6.10.2001. Viitattu 17.8.2024.
  4. ↑ Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 496. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 9789522358882.
  5. ↑ a b c d e f g Erkki Pälli: Taito Vainio Pomus.net. Viitattu 9.10.2007 [vanhentunut linkki].
  6. ↑ Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 212–213. Helsinki: Tammi, 2004.
  7. ↑ a b Kimmo Mattila: Uudet äänitteet. Hanuri-lehti, 2008, 36. vsk, nro 1, s. 33. Suomen harmonikkaliitto.
  8. ↑ Lähde: Esko Könösen nuottialbumi
  9. ↑ Ollila, Jukka: Viljo Vesteriselle oma kilta. Hanuri-lehti, 1977, nro 3–4, s. 9. Suomen Harmonikansoittajain Liitto Ry (nyk. Suomen Harmonikkaliitto Ry).
  10. ↑ Laine, Tapio & Palonen, Olli: Säkkijärven perilliset, s. 20, 34–36. Jyväskylä: Gummerus, 2002. ISBN 951-98796-7.
  11. ↑ Ollila, Jukka: Muistikuvia Viljo Vesterisen killasta. Hanuri-lehti, 2012, nro 3, s. 48–49.

Aiheesta muualla

  • Taito Vainion muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
  • Taito Vainion esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Taiteenala
  • MusicBrainz