The Weekend

”The Weekend”
SZA
Singlen ”The Weekend” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Ctrl
 Julkaistu 26. syyskuuta 2017[1]
 Tuottaja(t) ThankGod4Cody
 Tyylilaji R&B, neo soul
 Kesto 04.32
 Levy-yhtiö Top Dawg, RCA
SZAn muut singlet
”Homemade Dynamite (Remix)”
2017
”The Weekend”
2017
”All the Stars”
2018

The Weekend on yhdysvaltalaislaulaja SZAn musiikkikappale. Sen julkaisivat Top Dawg Entertainment ja RCA Records hänen Ctrl-debyyttistudioalbumin kolmantena singlenä 26. syyskuuta 2017.[1] Kappaleen ovat sanoittaneet SZA ja ThankGod4Cody, joista jälkimmäinen myös tuotti sen.[2] Kappale mukailee Justin Timberlaken albumilta FutureSex/LoveSounds julkaistua kappaletta "Set the Mood (Prelude)" jonka takia myös Timberlake, Timbaland ja Danja kreditoitiin "The Weekendin" sanoittajiksi. SZA laulaa kappaleella rakkaimman jakamisesta kahden kesken toisen naisen kanssa, hänen ottaessa kappaleella päänaisen roolin joka näkee rakkaintaan vain viikonloppuisin.[3]

"The Weekend" oli sijoittunut jo joillekin Billboardin listoille ennen sen singlejulkaisua. Kappaleen ennenaikainen suosio sai RCA Recordsin julkaisemaan sen lopulta singlenä. Kappale saavutti Yhdysvaltain Billboard Hot 100-listan sijan 29. joka teki siitä SZAn uran ensimmäisen ja menestyneimmän soolokappaleen kyseisellä listalla.[4] Se saavutti myös Billboardin Hot R&B Songs-listan kärjen ja myi Yhdysvalloissa kaksinkertaista platinaa. Tästä huolimatta kappale ei kuitenkaan menestynyt kovin hyvin Yhdysvaltain ulkopuolella, jossa se pääsi singlelistan viidenkymmenen parhaan joukkoon vain Australiassa.[5] "The Weekend" sai Grammy-ehdokkuuden vuoden 2018 Grammy-palkintogaalassa kategoriassa "Paras R&B esitys".[6]

Kappaleelle on toteutettu myös yhdysvaltalaismuusikko Solange Knowlesin ohjaama musiikkivideo, joka julkaistiin 22. joulukuuta 2017.[7] SZA on esittänyt kappaleen livenä muun muassa Saturday Night Livessä sekä vuoden 2017 BET Awardsissa.[8][9]

Lähteet

  1. a b Urban/UAC Future Releases allaccess.com. Arkistoitu 24.9.2017. Viitattu 29.4.2020.
  2. The Making Of SZA's "The Weekend" With ThankGod4Cody genius.com.
  3. My man is MY man Is YOUR man heard thts HER man too : thts 3 women ..Not two. all getting played. one opted out. No side chick .Sorry lol twitter.com.
  4. SZA Chart History (Hot 100) billboard.com.
  5. Australian-charts.com – SZA – The Weekend australian-charts.com.
  6. 60th GRAMMY Awards: Full Nominees List grammy.com.
  7. SZA's Solange-Directed Music Video for "The Weekend" Is Here and The Looks Are Incredible harpersbazaar.com.
  8. Watch SZA Perform "The Weekend" and "Love Galore" on "SNL" pitchfork.com.
  9. SZA Delivers Beautiful Performance of 'Love Galore' & 'The Weekend' at 2017 BET Awards billboard.com.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:The Weekend (SZA song)
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.