Yuen Biao

Yuen Biao (kiin.: 元彪; Jyutping: Jyun4 Biu1; s. 26. heinäkuuta 1957 Brittiläinen Hongkong) on hongkongilainen toimintaelokuvista tunnettu näyttelijä.[1]

Viisivuotiaana Yuen meni samaan kiinalaiseen ooppera-akatemiaan kuin Jackie Chan ja Sammo Hung.[2] Siellä Yuen oli heille kuin pikkuveli. Siellä Chan otti Yuenin suojaansa ja heistä tuli elinikäiset ystävät. Yuen oli akatemiassa 16-vuotiaaksi asti, minkä jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin, josta kuitenkin palasi kaksi vuotta myöhemmin, sillä kiinalaisella taistelulajien taitajalla ei ollut maassa paljon mahdollisuuksia.

Yuenin läpimurtoelokuva oli Knockabout (kiin.: 雜家小子; Jyutping: Zaap6 gaa1 siu2zi2), jossa hän näyttelee Sammo Hungin kanssa. Yuen, Chan ja Hung muodostivat kolmena lohikäärmeenä tunnetun kung fu -näyttelijöiden trion, joka näytteli yhdessä kuudessa 1980-luvulla julkaistussa elokuvassa. Näistä viimeisin on Ikuisesti lohikäärmeitä (1988).[3]

Myöhemmin Yuen muutti Kanadaan perheensä kanssa. Yuen on tehnyt 2000-luvulla tasaisin välein elokuvarooleja, mutta pitänyt matalampaa profiilia julkisuudessa.[1]

Aiheesta muualla

  • Yuen Biao Internet Movie Databasessa. (englanniksi)

Lähteet

  1. a b 百度百科——全球领先的中文百科全书 baike.baidu.com. Viitattu 19.7.2024.
  2. Yuen Biao: Once Upon a Time in the 90’s – A Retrospective of His Most Overlooked Decade | cityonfire.com cityonfire.com. Viitattu 19.7.2024. (englanniksi)
  3. Alice Caswell: All 6 Jackie Chan Movies With Yuen Biao & Sammo Hung, Ranked Worst To Best ScreenRant. 24.1.2024. Viitattu 19.7.2024. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Alankomaat
Henkilöt
  • Elonet
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.